Noniin lunta tulee… jep hauskaahan se on, kun pääsee muksu pulkkailemaan oikein kunnolla. Vaan rajansa nyt kaikella ja varsinkin aurauksella.
Yleensä en sen enempää asiasta ala ‘höyryämään’, mutta nyt pisti mietityttämään taas tämä jalankulkijoiden huomioiminen näihin kauppakeskuksiin. Nyt siis kyseessä lähikauppani Jättijako jonne pääsee kävellen pientä jalkakäytävää pitkin joka sekin loppuu ns. kesken ja lopuksi pitää mennä parkkipaikan sivustaa ja ajoväylän yli itse kauppaan. Hyväksyn kyllä sen, että vaikea tuota on paremmin rakentaa kun kerran parkkipaikkoja pitää noin paljon olla. Mutta mikä siinä on että lumet pitää raivata parkkipaikalta juuri siihen ainoalle jalkakäytävälle?
Päätin kokeilla lopulta kysyä asiaa itse kauppiaalta ja sainkin vastauksen että tuota osuutta hoitaa ISS ja että heille on asiasta huomautettu, mutta mitään ei ole tapahtunut. Noh eipä siinä mitään otin seuraavaksi yhteyttä itse ISS:ään ja sain nopeaa palvelua että asiaa tutkitaan. Päivässä sain tiedon että seuraavana päivänä joku menee asian hoitamaan kuntoon tavalla tai toisella (sillä epäilys oli että osuus kuuluu kaupungille).
Noh sain tänään sitten viestin että homma hoidettu ja että kasaa on…… madallettu. Jep ei poistettu vaan madallettu. Samalla oli huomattu että jalkakäytävä oli myös aurattu (ilmeisesti tämän oli tehnyt sitten kaupunki?).
Mikä on lopputulos? No se kasa on edelleen siinä ja muksun kanssa pitää olla varovainen kun tuolta kasan takaa tulee ajoväylälle. Toisena tuloksena oli että jalkakäytävä oli aurattu niin että sitä ei erota ajoväylästä enää ollenkaan ja sainkin tänään vastaani auton jonka kuljettaja katsoi minua hölmistyneenä että mitä minä siinä kävelen hänen tiellään.
Juu ei tähän siis maailma kaadu, mutta kyrsi nyt sen verran että sai aikaiseksi blogikirjailun. Jo vaikka meitä kävelijöitäkin tässä ajateltaisiin välillä.. olkoon sitten tässä vastuussa kauppias, ISS tai kaupunki.
Ja loppuun vielä kommenttina että ISS hoiti asiaa mallikkaasti ja nopeasti eli heille pisteet samoin kuin kauppiaallekin. Vielä kun siis joku vain asian korjaisi


