Palanen Ajatusta
1 toukokuu 2010
Niin meni reilu pari viikkoa N900 luurin kanssa ja on aika pistää ns. pillejä pussiin tämän osalta. Heti alkuun suuret kiitokset Nokialle tästä testiajasta tämä oli mukavan opettavaista ja oli hienoa testata laitetta normaalikäytössä. Zohohan sen jo ekassa poustauksessa sanoi, että vertaaminen N900 ja iPhonen välillä ei onnistu koska laitteet ovat erilaiset jo lähtötilanteesta. Sinällään [...]
25 helmikuu 2010
Noniin lunta tulee… jep hauskaahan se on, kun pääsee muksu pulkkailemaan oikein kunnolla. Vaan rajansa nyt kaikella ja varsinkin aurauksella.
26 helmikuu 2009
En ole nykyään seurannut CSI sarjaa telkkarista, mutta nyt satuin jämähtämään sen äärelle.
27 marraskuu 2008
YouTube – Bike Hero.
15 lokakuu 2008
YouTube – Take On Me: Literal Video Version.
21 syyskuu 2008
EepyBird’s Sticky Note experiment on Vimeo.
20 syyskuu 2008
Josko jätetään sikseen nyt tämä elisan haukkuminen.. ei sillä että palvelu olisi parantunut mutta palataan aiheeseen sitten kun kirjoitan valituskirjeen ko. paikkaan. Sivujuonteena tästä olen huomannut uuden (sanoisinko ärsyttävän) tavan mainostaa. Se ei siis riitä että popuppeja saat selaimessa.. sillä nyt niitä näkee myös postilaatikoissa. Eli siis nämä mainosten liimaaminen postilaatikon ulkopuolelle… siis mikä markkinoinnin [...]
19 syyskuu 2008
Niin piti aktivoitua kirjoittamaan… eli mietin josko kirjoitan nyt sitten parista iPhone appsista joita on itse asiassa puhelin täynnä… mutta siis asiaan.. Podcaster Otetaan ensin tämä jonkin verran julkisuudessakin applelle kritiikkiä tuonut Podcaster sovellus. Tämä siis on sovellus jolla voit tilata haluamasi podcastit puhelimeesi ja näitä voit kuunnella (tai katsoa) striimattuna tai mikä parasta ladata [...]
24 elokuu 2008
Testaan tässä kirjoittaa blogikirjoitusta CellSpin ohjelmalla. Tällä pitäisi pystyä lähettämään myös ääntä ja kuvia blogiin, mutta nyt tällainen pikatesti. ps. kuva liitetty poustaukseen jälkeenpäin.. sillä ko. palvelu sallii vain yhden mediatyypin per poustaus.. Palvelu löytyy osoitteesta www.cellspin.net
12 elokuu 2008
http://view.break.com/542649 – Watch more free videos Kuvitellaan tilanne jossa STOP liikennemerkkiä ei olisi olemassa ja nykypäivän markkinointihenkilöt saisivat tehtäväksi suunnitella sellaisen
12 elokuu 2008
Juuri kun aloin olemaan masentumisen huipentumassa Jaiku teki sen jälleen. Jaiku laajentaa naapuristoasi laajalle.. tällä kertaa kylläkin apu löytyikin läheltä sillä kuivalainen jaikun syövereistä kiirehti apuun.. ja sain lainaksi moduulin tuohon töllöön.. HD tuli siis sittenkin… syynä ei ollut elisa vaan Jaiku
12 elokuu 2008
Päivän odottelun jälkeen tulee vastaus: Pahoittelen viivästystä ca-modulin toimituksessa. Valitettavasti laitetta ei tällä hetkellä ole varastossamme, joten toimistu parissa päivässä ei ole onnistunut alkuperäisen tiedon mukaisesti. Pyrimme toimittamaan laitteen sinulle viimeistään ensi viikon aikana. Eli tällöin voisin nähdä ehkä lopun olympialaisista HD:na! Voi jösses tätä nykyajan asiakaspalvelua. Nyt myytiin “ei oota” taas huolella. Ja huomatkaa [...]
11 elokuu 2008
Olisi kiva kertoa miltä uusi iPhone tuntuu puhelimena.. mutta vielä ei ole tuota puhelinpuolta käytettävissä. Liittymän vaihdossa menee aikaa ja näillä näkymin vaihto tapahtuu torstaina, joten loppu viikosta annan lausuntoa iPuhelimesta. Mutta sitten tämä HD asia… kanavat on tilattu ja olisi myös kiva raportoida kuinka hienoilta nämä HD kanavat näyttävät ja varsingin miltä olympialaiset näyttää [...]
16 lokakuu 2007
“Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio-hoi!” Näinhän sitä eräässä kappaleessakin veisattiin. Aika muuttaa tapoja ja toteamuksia. Muistanette sanonnan että “asiakas on aina oikeassa”? Mutta onko asia nykyään niin? Jollain asteella pitäisi, mutta yhä useasti saa kuulla tarinaa jossa asiakas on vain…. no asiakas. Itse kun muutin uudisasuntoon joka oli juuri rakennettu oli päässäni [...]
9 lokakuu 2007
Tulipahan katsottua nauhalta (lue: digiboksilta) pitkästä aikaa televisio-ohjelmia. Tai oikeastaan yhtä ohjelmaa nimeltään Leijonan kita. Tämä on siis MTV3:lta tuleva ilmeisemmin japanilainen formaatti (alkup.nimi: Dragon’s Den), jossa henkilö esittelee tuote/bisnessideansa rahakkaille leijonille pyytäen X määrän euroja. Vastineeksi jellonat saavat X määrän prosenttialisen osuuteen yrityksestä. Ensiksi pitää kritisoida näitä formaatteja siitä ettei sisältöä ole tuossa tunnin [...]
19 elokuu 2007
Muistelen aikaa kun asiakaspalvelussa asiat hoidettiin face-to-face tyyliin. Kyllähän puhelinkin oli keksitty, mutta pankki tai kauppa-asiat hoidettiin paikanpäällä toisen henkilön kanssa. Ja jos oli ruuhkaa pankissa, niin istuttiin ja odotettiin omaa vuoroaan. Aika menee eteenpäin ja teknologia tulee apuun. Enää ei tarvitse mennä paikanpäälle jonottamaan vaan voit tehdä sen kätevästi kotona puhelimellasi tai nykyään kännykkäaikana [...]
4 elokuu 2007
”Maksukortit muuttuvat lähivuosina magneettijuovakorteista EMV-sirukorteiksi, ja osa pankeista on jo käynnistänyt korttien vaihtamisen.” Näin uutisoi digitoday.fi 23.7. Sirukortit tuovat mukanaan tietoturvaa.. tarkemmin sanottuna kortin väärentäminen vaikeutuu, joka on hyvä asia. Kaupoissa alkaa jo nähdä näitä maksupäätelaitteita joihin kortin saa työntää maksutarkoitusta varten ja tämän jälkeen annetaan PIN-koodi ja maksu tapahtuu. Jo nyt puhutaan kuitenkin näiden [...]
29 heinäkuu 2007
Puhujainkulma podcastissa tätä juuri mietittiin Cnet uutisen pohjalta. Siinä siis nykynuoriso sanoo että email eli suomeksi sähköposti on jo jotain joka sopisi TV:n antiikkia antiikkia sarjaan. Ja tottahan tämä on. Nykyään sähköpostia vaivaa ainakin kaksi asiaa jotka ovat spämmit eli mainospostit, sekä se että sähköpostia vaan tulee yksinkertaisesti liikaa. Työpaikalla saan kuulla sitä kuinka ihmiset [...]
22 heinäkuu 2007
Onko joskus tullut päivä jonka päätteeksi olet ajatellut ”eipähän tullut tänään tehtyä mitään”? Tämmöistä päivää merkitään usein sanoilla turha päivä tms. Näin päälle yksi vuotiaan lapsen isänä on saanut huomata miten paljon itse asiassa on ihmisellä opittavaa. Eli otetaanpa tällainen ”turha” päivä käsittelyyn.. Napataan perusjuttuja päivään eli herääminen, syöminen, lehden luku ja nukkumaan meno. Eli [...]
20 heinäkuu 2007
Noniin nyt on sitten Pownce palveluunkin liitytty.. twitteriin ja Jaikuun erona taitaapi olla tuo liitteiden laittaminen ja kommenteissa saa arvostella (eli tähdittää) pousteja elikkäns viestejä. Jälleen siis omalla tavallaan uusi palvelu.. vai onko? Miten olisi seuraava uusi palvelu josta en krediittejä voi napata mutta otetaan featuret ensin. Palvelussa voi perustaa kanavia.. yksityisiä tai julkisia Voit [...]
15 heinäkuu 2007
Ennen kun kesä tuli tarkasteltiin kuinka iho auringonvalossa päivettyy.. Nykyään tarkkailemme kuinka web-yhteisön fiidit päivittyy. On Jaikua, Twitteriä, Blogia, Tumbleria jne jne. , unohtamatta perinteisiä IM ohjelmia kuten Messengeriä ja GoogleTalkkia. Kaikessa perimmäisenä ajatuksena on jakaa informaatiota mitä teet nyt tai mitä näit missäkin. Oliko siis Elisa (tai siis tarkemmin Elisan markkinoinnista vastannut taho) sittenkin [...]
29 tammikuu 2007
noniin uskotko