Kuka ihmeen Palanen?
Suunnitteluprosessi on kuin palapeli
Palapelin tekemisessä sekä suunnitteluprosessissa tarvitaan muun muassa hahmotuskykyä, silmää yksityiskohdille, tarkkuutta, järjestelmällisyyttä, ongelmanratkaisukykyä sekä luovuutta. Palapeliä tehdessä tai suunnitteluprosessin aikana saattaa joutua kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja ennen kuin löytää optimaalisen ratkaisun.
Samoin kuin palapeli, suunnitteluprosessi koostuu palasista. Jotta kokonaisuus olisi helpompi hahmottaa, aloitetaan kokoaminen reunapaloista. Tämä voi olla esimerkiksi projektin tavoitteet ja kohderyhmä. Kun projektille saadaan kehykset, on helpompi hahmottaa, että mitä se pitää sisällään. Tämän myötä on helpompi hahmottaa kokonaisuus ja lähteä rakentamaan sitä palanen kerrallaan.
Jos kaikki palaset ovat sekaisin yhtenä isona sotkuna, on vaikeaa lähteä rakentamaan kokonaisuutta ja siksi onkin hyvä jakaa palaset omiin pienempiin ryhmiin. Tämä selkeyttää prosessia ja helpottaa työstämistä.
Kun palaset löytyvät helposti, on parempi keskittyä tiettyyn osa-alueeseen. Mutta jos palasia ei tunnu löytyvän, on parempi siirtyä toiseen osa-alueeseen, sen sijaan, että jää yhteen kohtaan jumittamaan. Lopulta eri osa-alueet yhdistyvät ja ollaan lähempänä lopputulosta.
Parasta suunnittelutyössä on se, kun voi olla ylpeä lopputuloksesta ja ihastella sitä, kuinka palaset ovat loksahdelleet paikoilleen muodostaen miellyttävän ja toimivan kokonaisuuden.